FANITUKSEN MERKKEJÄ

stadissa havahtu eka kerran siihen kuinka sairaalloista kyttääminen voi olla, kun lähdin ulko-ovesta ulos niin kaljaa kittaavat liimatukat möläytteli siinä toisilleen (taloyhtiön etupihalla oli puisto missä kesäsin joka päivä festarit) että “toi se on!” ja tuijottelivat mua urakalla, olivat siinä niinku ootellu että millon tuun ulos ja näkevät minut. Oli kai nettistalkkauksella kytätty osote tai mistä lienee urkittu, mut eka kerran tajus kuinka nettistalkkaus tai blogin lukeminen ei enää riitä, pitää nähdäkin minut livenä. Samanlaisii rollos, kerroin aiemmin, nää kännyköillä mua tai autoa paikantaneet pikku pojat, jotku ei vaan osanneet pitää suutaan kiinni, “toi se on, toi se on” raiku taas ja osoteltiin joskus sormella. Jotain samanlaista koulukuntaa edustaa tää puskissa lymyilevä jätkä, nettipervoilu ei enää riitä, pitää välillä nähdäkin kyttäyksensä kohde. Samaahan noi jotku tubettelijat on vissiin kokenu, aletaan vainoamaan oikeessa elämässä, IRL niinku nettisukupolven slangilla, kun videonpätkien onanointi ei enää riitä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s