KOMMENTTI INDIETARGET-blogiin

Jätin ao. kommentin indietarget-blogiin, koska hän kirjoittaa hieman samasta mitä itse koin Helsingissä.

“Olen ajoittain lueskellut blogiasi koska itse koin jotain samanlaista Helsingissä, vartijat tuntuivat olevan perässä jatkuvasti (Securita,G4S,turvatiimi), joskus myös poliisi tuntui vainoavan. Tai jos ei ketään näkynyt niin ainakin netissä anonyymisti muistutettiin, että me kytätään sua koko ajan. Muutamien kyselyjen mukaan en ole ollut millään epäiltyjen listalla. Kyllähän ne seurailee muitakin ja varmaan innostuivat lisää koska oli tapana möläyttää mielipiteet päin naamaa ja kirjoittaa kokemuksista blogissa. Kaupoissakin suun avatessa löytyi heti muita jotka yhtyivät mielipiteisiini, esim. siihen, että ruokakaupoissa pitäisi saada asioida rauhassa ilman vartijahärnäystä. Säteilytyksen tunne voi olla mobiilidatan surinaa, chekkaa sahkoherkat.fi, mutta joskus koin myös voimakkaampaa säteilytystä, niin että veret lensi nenästä, taju meinasi mennä, jalat meinasi yhtäkkiä hyytyä kävellessä tai ratikkapysäkillä seisoessa, tuntui joltain kohdennetulta säteilytykseltä, terrorismiltä, eikä lääkäritutkimuksissa ole löytynyt mitään vikaa terveydestä. Usein myös spämmääjät, soundcloudin feikkiprofiilit ja mainostajat tiesivät näistä kokemuksista ja vittuilivat anonyymisti urakalla, ihan kuin tekisivät yhteistyötä turva-alan kanssa. Asuntoa myös salakuunneltiin, joskus salakatseltiin, kuten nykyään Rovaniemelläkin.

Oma selitys tälle kaikelle on, että kun on niin perkeleesti kaikkea turva-alaa ja uusia kyttäyslaitteita tulee liukuhihnoilta, niille pitää väkisin keksiä jotain käyttöä kun rikollisuutta ei ole tai se on jotain laillista verojen kiertelyä paratiisisaarilla.”

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s