NETTI, STALKKAUS, VIHA JA RAIVO

Bloggaajat, ym. nettikirjoittelijat ovat olleet katkerien anonyymisuomalaisten vihan kohteena jo vuosia, mutta alkaa tuntumaan, että painostus on niin järjettömällä tasolla (ei netin aukaisua ilman vittuilua jossain palvelussa), että tässä täytyy olla jo muidenkin
maiden ammattitrolleja ja kyttääjiä mukana. Nää on vielä niin pelkureita nykyään, että anonyymisuunsoittoa ei edes näe päällisin puolin, vaan vasta kun kirjautuu johonkin sisälle. Facebookissa huomasin ensimmäisen kerran, että mainokset ja posken soitot (muka jotain algoritmejä) perustuu päivittäiseen kyttäämiseen perustuen turvakameroihin, salakuunteluihin, kodin kuvaamiseen, ehkä jopa satelliittistalkkaukseen. Sen jälkeen
soundcloud on ollut päivittäisen trollaamisen alustana, nyt myös wordpress on lisännyt suositukset (recommendations) ja ehdotukset (suggestions), joita käytetään silkkaan vittuiluun. Että ei toi mitään, että kouluun tarpovat pikkupenikatkin tunnistaa kun käyn koiraa ulkoiluttamassa, niiden koko maailma varmaan perustuu internetiin ja muiden kyttäämiseen, minkähänlaista helvettiä on käydä peruskoulua nykyään? Tuntuu varmaan vankilalta, jos ei pahemmaltakin. Tuntuhan se kyllä ennenkin joltain aivopesulaitokselta, kaikille opetetaan samat virret ja veisuut, sekä nöyryys herroja kohtaan.

Ja kun ei varmuudella tiedä ketä syyttää, niin syytän eriarvoistuvaa yhteiskuntaa, hallituksen käärmeitä, kyttiä ja vartijoita vainoamisesta. Viimeksi mainitut ovat ainakin
näyttäneet, varsinkin Helsingissä, miten turvakameroita, ehkä satelliittejakin, käytetään päivittäiseen seuraamiseen ja ruokakauppaterrorismiin. Toi on kyllä perversion maksimointia ja ihmisoikeuksien raiskaamista, että kotisohvaa ja keittiön ikkunaakin kuvataan Rovaniemellä jollain pervotekniikalla. Että ymmärrän täysin mistä nyky-yhteiskunnan viha ja raivo kumpuaa.

Tää jatkuva joukkokiusaaminen voi kulminoitua sitten syyttömän leukaan, kuten tapahtui muinoin stadissa. Siinä oli kyllä viinalla, vartijoiden, sekä täysin valkoisen poliisipakun härnäyksellä osuutta asiaan, mitä lie Aarnion mafiaa?

ps. nyt muuten telefinlandin/soneran liittymäkin ollut yhtä jumitusta joitakin päiviä, tääkin sitä ammattimaista kiusantekoa?

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s